Upeassa porukassa samaa missiota kohti

Olen toiminut pitkään johtajien coachina ja myös tukenut satoja johtajia löytämään urallaan uuden position. Monesti on mielessäni ollut miten johtajaa uuden tehtävän alussa voisi entistä syvällisemmin ja useammin tukea. Keskusteluja tästä tarpeesta kävin myös monen head hunterin kanssa.

Kun sitten sain yhteydenoton, jossa tämä sama ajatus oli keskiössä, innostuin välittömästi. Mukana olivat Maarit ja Sari, huipputekijät ja asiaan vihkiytyneet coachit. Olin aloittanut yrittäjänä 4 vuotta aikaisemmin ja keskittynyt yhä enemmän johdon coachingiin. Useissa tilanteissa yritys varsinkin sisäisen nimityksen yhteydessä huomasi henkilökohtaisen tuen tarpeen ja pääsin varmistamaan johtajan hyvän alun. Näitä tilanteita on esillä myös kotisivujemme referensseissä.

Tiimimme yhteinen missio on muuttaa suomalaista työelämää siten, että jokainen johtaja on tietoinen Johtajan 100 päivää -palvelusta. Ja myös, että jokaisella tehtävässä aloittavalla johtajalla on saatavilla kumppanikseen tähän erikoistunut ammatticoach.  Tämä tulevaisuuden kuvamme, jossa johtajan tuki nähdään tehokkaaksi ja myös tavanomaiseksi keinoksi varmistaa hyvä alku, innostaa minua erityisen paljon. Muistanhan vielä itsekin kuinka kokenut coach oli kumppanini kun innostuneena, mutta myös pelon väristyksiä tuntien aikoinaan aloitin toimitusjohtajan tehtäväni.

Kirjahankkeemme kutkuttaa myös mielessä. Olenhan aina syvästi ihaillut näitä syventymään pystyviä ja toisille uusia inspiroivia ajatuksia tuovia kirjailijoita. Itselle tämä on innostava haaste, jossa pääsen varmuudella epämukavuusalueelleni pysähtymään. Olenhan tekijä ja vauhdilla liikkuva. Upean tiimin tuella kaikki onnistuu. Ja nyt on vain uskottava ex-kollegaa ja ystävääni, joka kannusti: ”Kirjoittaminen energisoi. Sormet tanssivat näppäimillä.”

Tervetuloa matkalle mukaamme!

 

Anitta Niemelä