Iloa yhteisestä suunnasta ja missiosta
Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, menkää yhdessä. – Afrikkalainen sananlasku
Vuonna 2012, ollessani Business Coaching Centerin toimitusjohtajana, meillä kaikilla verkoston coacheilla oli tavoitteena oman nichen ja erikoistumisalueen kirkastaminen. Itse työstin siinä vaiheessa useita aihioita ja oli mittaamattoman arvokasta saada kollegoiden sparrausta löytääkseni juuri oman kulmani siihen, mitä haluan olla coaching-työlläni edistämässä. Oma erikoistumisalueeni syntyi halusta olla viemässä suomalaista johtamiskeskustelua diversiteettiin liittyen seuraavalla tasolle. Turhautuneena koin keskustelun jämähtäneen iästä, sukupuolesta ja kulttuurieroista puhumiseen ja toivoin voivani omalta osaltani laajentaa ja syventää ajattelua monimuotoisuuden kentässä ja nostaa esiin myös näkymätöntä erilaisuutta, jonka kuitenkin uskoin näitä edellä mainittuja seikkoja enemmän haastavan kaikkia johtajia ja työyhteisöjä.
Jälkeenpäin olen hämmästellyt sitä, miten intuitioni johdatti minut suorastaan jonkinlaiselle aallon harjalle. En mitenkään osannut ennustaa, kuinka paljon huomioita monimuotoisuuden ja moninaisuuden teemat tulisivat saamaan työelämäkeskusteluissa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Monet ovet alkoivat heti avautua, kun oma intentioni oli selkeä. Kirjani (”Moninaisuuden johtaminen – ytimessä johtajan itsetuntemus”, 2016) sai hyvän vastaanoton niin johtajien parissa kuin myös oppilaitoksissa.
Samassa verkostossa toiminut coach ja coachien kouluttaja Tiililän Maarit puhui jo silloin vuonna 2012 intohimoisesti johtajan sadasta päivästä. Oli täysin selvää, että tästä oli syntymässä hänelle vahva erikoistumisalue. Sittemmin onkin ollut aivan mahtava saada todistaa, miten sen aikaisista ensimmäisistä teksteistä lähti liikkeelle Maaritin erikoistumista vahvistava kirja (”Johtaja, uusi tehtävä, 100 päivää – tilanne haltuun!, 2015) ja esimerkillisen vahva coaching-niche, joka varmasti oli vaikuttamassa myös Maaritin valintaan vuoden coachiksi vuonna 2018.
Jokin aika sitten aloimme erään yhteisen hankkeen äärellä keskustella uudelleen johtajan 100 päivän -teemasta. Maaritilla fokus oli vahvasti ollut toimitusjohtajissa ja nyt pohdintaamme nousi, olisiko hyvä ajatella johtamisen kenttää laajemminkin. Itsellänikin oli kokemusta erilaisten johtajien ja esihenkilöiden aluista ja uran risteyskohdista ja kokemusta siitä, mitä voimme coacheina näihin tilanteisiin tuoda.
Näiden ajatusten edistämiseen olimme heti kutsuneet mukaan Niemelän Anittan, joka johdon coachina ja alamme konkarina toi vahvaa kokemusta ja näkemystä. Yhteinen merkityksellisyyden kenttä löytyi meille kolmelle hyvin helposti. Johtajia tulee tukea uusissa aluissa. Keskustelujemme myötä vahvistui halu lähteä työstämään laajennettua johtajan 100 päivää -konseptia yhdessä, meistä jokaisen taustaa ja vahvuuksia hyödyntäen.
Missiomme on muuttaa suomalaista työelämää siten, että jokainen johtaja on tietoinen Johtajan 100 päivää -palvelusta ja jokaisella tehtävässä aloittavalla johtajalla on saatavilla kumppanikseen tähän erikoistunut ammatticoach.
Yhteistyösuunnitelmat eivät pysähtyneet konseptin työstämiseen, vaan yhteistyöhön nousi nopeasti mukaan ajatus kirjasta, joka ilahduttavasti sai välitöntä vastakaikua Suomen Liikekirjojen Hannu Palmulta.
Jos näyttää siltä, että yhteisissä kuvissamme näillä nettisivuilla on läsnä ilo ja innostus, näet aivan oikein. Jo yhteisen matkamme alussa olen itse saanut kokea suurta kiitollisuutta tästä yhteistyöstä ja sen tuomista monista mahdollisuuksista. Samalla koen kutkuttavan jännittäväksi sen, miten yhdessä kirjoittaminen tulee meitä jokaista haastamaan.
Ilo on hyvä johdattaja, se on käynyt jo siellä, minne ollaan menossa. – Mirkka Rekola
Sari Ajanko