Hämeen Hallituspartnereiden vieraana
Saimme kutsun toukokuussa 2024 Hämeenlinnaan Hämeen Hallituspartnereiden tilaisuuteen 6.5.2024. Osallistujat olivat johtajia ja hallitusammattilaisia, joten teema oli tuttu ja omaa kokemusta uuden tehtävän aloituksesta oli monella paljon.
Raikkaana uutena näkökulmana tilaisuudessa ideoitiin myös uuden hallituksen jäsenen aloitusta. Todettiin, että hallituksen puheenjohtajalla on tärkeä rooli järjestää huolellisesti perehdytys organisaatioon. Toisena oleellisena asiana tuotiin esille tiimiin eli muihin hallituksen jäseniin tutustuminen esimerkiksi pidempikestoisten tapaamisten avulla.
Ilmoille heitettiin meille myös mielenkiintoinen idea, että seuraavaksi kirjoittaisimme kirjan juurikin hallituksen jäsenen 100 ensimmäisestä päivästä.
Hämeen Hallituspartnereiden toimintaan voit tutustua täältä https://hame.hallituspartnerit.fi